torstai 10. tammikuuta 2013

Kuulumisia

Niin paljon on tapahtunut viime aikoina, mutta toisaalta ei ole tapahtunut yhtään mitään. Koulu alkoi maanantaina ja lukion vihon viimeinen jakso on nyt meneillään. Oikeastaan aika epätodellinen fiilis. Vielä 15 jaksoa sitten ajattelin että tämä ei lopu koskaan, mutta kuinkas kävikään. Nyt vaan täytyy tsempata ja opiskella ihan tosissaan. Enää ei voi sanoa: "Ensi jaksossa"



Ferry on ollut noin viikon ajan todella yskäinen. En ole varma johtuuko tämä lämpötilojen vaihtelusta vai kenties jostain viruksesta. Monet ovat kertoneet heidän hevostensa yskineen viime aikoina. Mantelilla ei ole kuitenkaan ollut minkäänlaisia oireita, joten syy voi myös hyvin olla säässä. Ferry on todella herkkä reagoimaan kaikkiin ärsykkeisiin, kuten lämpötilaeroihin. Poni onkin tästä syystä saanut viettää vapaata viime päivät. Olen myös tehnyt jonkin verran rauhallisia maastolenkkejä, riippuen vähän miten Ferryllä on henki kulkenut.


Loppuun vielä netistä löytämäni mahtava mietelause. Tämä kaikkien ratsastajien tulisi muistaa!
  "Ei riitä, että osaat ratsastaa - sinun täytyy myös tietää, miten tipahdetaan."


keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Uusi ulkoasu!

Muokkailin vähän edellistä ulkoasua, ihan vaan vaihtelun vuoksi. Tällä kertaa bannerikin on itse tehty, mutta kuten voitte huomata, en ole vielä mikään mestari. Bannerikin oikeastaan vaihtui ihan vahingossa, enkä saa enää laitettua vanhaa takaisin.

Nyt kaikki kertomaan omat mielipiteensä blogin uudistuneesta ilmeestä sivupalkissa olevan kyselyn avulla! :)

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Susan kouluvalmennus

Perjantaina olin siis pitkästä aikaa kouluvalmennuksessa. Oikeasti kouluvalmennukset kiinnostavat minua enemmän kuin esteet, mutta niitä ei saada järjestettyä tallillamme kovin usein. Nyt onneksi saatiin valmentaja paikalle ja ryhmät kokoon. Ratsuna toimi tällä kertaa Bella. En ollut ratsastanut ponilla moneen kuukauteen ennen valmennusta, mutta onneksi se on aika perus poni. Muistin lähes heti miten Bellaa pitää ratsastaa.

Aloitettiin verkkaamalla kaikessa rauhassa. Käynnissä Bella oli vähän nihkeä pohkeelle, mutta ravissa ja laukassa se toimi heti kivasti.

Ensimmäisenä tehtävänä oli ratsastaa pitkillä sivuilla loivaa avoa, ja tehjdä joka kulmaan puolikkaat takaosakäännökset. Oikealle Bella toimi aivan super hienosti, mutta vasemmalle käännöksissä oli vähän enemmän tekemistä. Teimme myös muutamat kokonaiset käännökset kumpaankin suuntaan.




Ravissa ratsastimme muutamat väistöt keskihalkaisijalta uralle. Oikealle väistettäessä Bella oli jälleen super. Se pysyi muodossa, rungostaan suorana ja kuunteli pieniä apuja. Vasempaan väistettäessä takapää lähti helposti johtamaan väistöä, mutta senkin sain korjattua nopeasti.

Laukassa ratsastimme toisella pitkällä sivulla muutaman metrin uran sisäpuolella suoraan. Muualla maneesissa sai tehdä tarvittaessa voltteja. Jälleen oikealle sujui todella hyvin, mutta vasemmassa kierroksessa Bella työntää takaosaa uran sisäpuolelle. Myös laukannostoissa oli sama ongelma. Sain suoristettua ponia aika hyvin, mutta eihän yksikään hevonen yhden valmennuksen aikana suoristu. Bella on kuitenkin niin äärimmäisen rehellinen poni, että se tekee kyllä juuri kuten käsketään. Minun pitää vain oppia tuntemaan milloin poni on suora ja milloin ei. Valkka oli kuitenkin pienistä vinouksista huolimatta todella onnistunut.

Kuvista ja videopätkästä kiitos kuuluu Ellalle.


 
 
Lauantaina kävin ratsastamassa Purkalla. Aloitin verkkaamalla uraa pitkin kaikissa askenlajeissa. Ravissa poni kulki mukavan rennosti, ja laukassakin sain aikaan hyviä pätki. Verkan jälkeen aloin tehdä ympyrällä siirtymisiä käynti-pysähdys-käynti, käynti-ravi, ravi-pysähdys-ravi, käynti-laukka ja laukka-pysähdys-laukka. Alku oli aikamoista hakemista. Purkka vastusteli tuntumaa eikä se asettunut tai ollut muutenkaan kuulolla. Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi ja pikku hiljaa poni alkoi kulkea paremmin. Se kuunteli pidätteet sekä lähti reippaasti pohkeesta eteen. Sain tosi hienoja laukannostoja suoraa pysähdyksestä.
 
Siirtymisten lisäksi tein uralla muutamia vastalaukannostoja, jotka sujuivat ihan kivasti. Ponilla tuntui olevan sen verran virtaa, että päätin laukkailla ympäri maneesia kevyessä istunnassa ja antaa Purkan mennä reippaasti eteen. Loppuun vielä venyttelyt eteen-alas laukassa ja ravissa, jotta sain ponin taas kuulolle ja rennoksi. Alun vaikeuksista huolimatta Purkka tuli lopussa todella kuuliaiseksi ratsastaa. Alan todennäköisesti tästä lähtien ratsastamaan Purkalla viikottain. Kivaa!
 
 


lauantai 5. tammikuuta 2013

And That's Who I Am

Tässä on nyt ollut pientä kirjoittelutaukoa havaittavissa, anteeksi siitä. Voin kuitenkin vierittää syyllisyyden osittain pois, sillä bloggeri ei ole antanut minun ladata kuvia blogiin eikä anna vieläkään. Nyt kuitenkin keksin, että kun lataan kuvat ensin picasan verkkoalbumeihin, niin sitä kautta saan ne myös tänne. Eipä tullut tämäkään idea aikaisemmin mieleen...

Tässä nyt kuitenkin tulee vähän erilaista postausta näin tauon päätteeksi. Tällainen minä nyt sitten olen.

Ne vain ovat niin ihania ♥
Kukapa ei ruokaa rakastaisi? Olen kyllä pahanlaatuinen herkkusuu. Syön niin paljon karkkia, että ihme jos se ei pian ala näkyä. Pitäisi oikeasti alkaa syömään vähemmän ja terveellisemmin, mutta eipä ole mun terveellinen elämä vielä oikein päässyt alkamaan. Jos vaikka huomenna.
 

Juon ihan liikaa limsaa. Se vaan on niin hyvää!

Lakritsijäätelöä, nam!



 

Pienenä kaikki oli hyvin ja niin paljon helpompaa. Sai vain leikkiä kaikki päivät ilman huolia ja murheita.

20 ihmistä juoksee ympäri kenttää saman pallon perässä. Ideana aika järjetön, mutta silti niin kivaa. Oikeasti harmittaa kun en alkanut pienestä pitäen pelaamaan kunnolla, ties missä olisin nyt. Mutta mennyttä ei voi muuttaa, eikä tarvitsekaan. Mun tiimi on MET!

Haluaisin että kaikki pysyisi ikuisesti ennallaan.


 


Olen oikeasti kateellinen niille kaikille urheilijoille jotka ovat uurastaneet koko ikänsä ja pääsevät viimein kaikista arvostettuimpaan kilpailuun. Olisi aivan mahtavaa päästä joskus kokemaan oikeiden olympialaisten tunnelma, mutta niin tulee tuskin koskaan tapahtumaan. Enhän minä edes harrasta mitään niin kovin tosissani. Onneksi aina saa kuitenkin haaveilla.

Tai oikeastaan sitä etten voita.

Piirretyt ja lautapelit - niistä minä en luovu koskaan!

Ja ylpeä siitä. En haluaisi olla mitään muuta.

Tällä hetkellä ehdottomat suosikit on Putous, Uusi Päivä, Viidakkoperhe ja NCIS.
 


 

Mitäs te piditte tämän tyylisestä postauksesta?

Perjantain kouluvalkasta on tulossa postausta pian, kunhan saan videomateriaalit ensin. Tänään kävin myös ratsastamassa Purkalla, siitäkin lisää myöhemmin. Nyt koetan nauttia vielä viimeisistä lomapäivistä.

tiistai 1. tammikuuta 2013

Menneitä muistellen ja tulevaa suunnitellen

Nyt on sitten vuosi vaihtunut, oikein hyvää uutta vuotta kaikille! :) Itse juhlistin vuoden vaihtumista kavereiden kanssa. Syötiin, juotiin, hengailtiin ja ammuttiin vähän raketteja. Mukavaa oli jälleen kerran!

Sitten itse asiaan, sillä nyt olisi varmasti hyvä hetki muistella vähän vuoden 2012 mieleenpainuvimpia tapahtumia. Vuosi oli täynnä ihania hetkiä, kuten myös vähän vähemmän ihania. Muutamat hetket ja asiat jäivät kuitenkin mieleen erityisellä tavalla.


© Sara
 
Vuoden yksi mieleenpainuvimmista tapahtumista oli Wanhat. Kokonainen päivä prinsessana, mitä muuta voi tyttö toivoa? Wanhojen päivän voisin kyllä elää koska tahansa uudelleen.
 
  

 
© Ella

© Maiju

© Maiju

© Henni-Liina
Kaikki vuonna 2012 kisatut kilpailut jäivät hyvin mieleen, olipa suoritus sitten onnistunut tai ei. Vuoden aikana olin mukana yhteensä neljissä kilpailuissa, joissa ratsastin yhteensä 5 rataa. Onnistunein suoritus oli ehdottomasti minun ja Arvin HeB koulurata, josta prosentteja vähän päälle 60 ja luokkavoitto.

 

© Ella

Ferryn kanssa temppuilut ovat jääneet hyvin mieleen. En olisi uskonut että poni oppii minkäänlaista temppua, mutta toisin kävi. Irvistys on ehdottomasti meidän bravuuri!
 


© Sohvi

© Emmi

© Kreeta

Kuopiossa pyörähdin vuoden aikana pariinkin otteeseen. Mieleenpainuvimpana ehdottomasti kesän leiri, mutta myös lyhyet viikonloppureissut ovat olleet mukavia.





Pauliina 18v, ajokortti ja oma auto! Uskomatonta, mutta totta.


 
 
Syyskuussa tein eväsretken auditorioon muutamaankin kertaan. Ensin vähän englantia ja parin päivän päästä terveystietoa. Enkkuun en panostanut tipan vertaa, sillä minun vihani sitä ainetta kohtaan on liian suuri. Menin koittamaan onneani ja ennakko odotuksiin nähden ihan hyvinhän siinä kävi, tuloksena C. Terveystietoa yritin lukea ahkerasti ja se kannatti, sillä onnistuin nappaamaan siitä Laudaturin. Onneksi eijäänyt kummankaan kokeen tulos harmittamaan, joten voin hyvillä mielin keskittyä seuraaviin koitoksiin.
 
Tällaista meininkiä minulla vuonna 2012. Tänä vuonna edessä onkin todennäköisesti aika suuriakin muutoksia, sillä tarkoituksena olisi päättää lukio ja päästä jonnekkin opiskelemaan. Tällä hetkellä luokanopettajan ammatti kiinnostaisi eniten, mutta saa nähdä mitä elämä tuo tullessaan. Ratsastuksen saralla ei ole odotettavissa mitään suuria muutoksia, vaikka harrastus saattaakin jäädä enemmän taka-alalle opiskelujen myötä, valitettavasti.
 
Innolla odotan mitä tämä vuosi tuo tullessaan!