maanantai 15. heinäkuuta 2013

Suomipop ja pomppuja




Lauantaina töiden jälkeen Suomipop festareille ja voin sanoa että oli kyllä kokemisen arvoinen reissu. Aivan mahtavat esiintyjät ja loistava tunnelma! Omat suosikit olivat Anssi Kela ja Irina, mutta muutkin vetivät kyllä hyvin, vaikka Jukka Poikaa ei tosin ehditty katsomaan. Olitteko te suomipopissa? Oliko kivaa?

Tänään sitten vapaapäivän kunniaksi viettämään aitoa ja oikeaa tallipäivää. Päivä venyikin loppujen lopuksi aamu kymmenestä ilta kahdeksaan saakka, mutta mikäs siinä touhutessa. Tuli ihan vanhat hyvät ajat mieleen!

Heppahoitajan hommien lisäksi pääsin itsekkin kapuamaan hevosen selkään, kun hyppäsin Einolla ja Pähkinällä. Einolla oli jo hypätty alle vähän, joten en hypännyt sillä hirveän paljoa. Alkuun pari yksittäistä, sitten kahden askeleen sarjaa ja loppuun pientä rataa. Muutama täyskaato ja kieltokin sattui matkalle, kun tultiin liian lujaa tai jäin muuten vaan matkustelemaan. Eino tsemppasi kuitenkin hienosti ja saatiin hienoja hyppyjä okserille, ja radalla laukatkin vaihtuivat hyvin!


Pähkinällä hyppäsin muutamia yksittäisiä esteitä ja pieniä radanpätkiä. Alkuun oli vähän hankala ratsastaa riittävän reippaasti, hevosen pää ylhäällä, mutta silti todella pehmeällä kädellä. Pikkuhiljaa sain kuitenkin juonen päästä kiinni ja selvittiin isommistakin esteistä kunnialla. Muutaman kerran mokasin tosin lähestymisen aivan täysin, eikä Pähkinä oikein pystynyt pelastamaan tilannetta vaan se kielsi. Minulla alkaa lisäksi olla jo pieniä hankaluuksia pysyä kyydissä, kun tamma hyppää varsinkin okserit niin voimakkaasti ja korkealta. Tähän ongelmaan ei tosin ole muuta ratkaisua kuin harjoittelu.




Ratsastaja taas kyydissä miten sattuu!



Ratsastuskuvat (c) Maarit ja Tanja

Huomenna lähdetäänkin sitten Pähkinän ja Einon kanssa uimaan, katsotaan miten meille käy! Kuvapostauksen ensimmäinen osa on myös tulossa esille piakkoin.

torstai 11. heinäkuuta 2013

VirRat koulukilpailut 10.7

Eilen kiirehdin työpäivän jälkeen tallille ja laittamaan heppoja kisakuntoon. Lähtemään päästiin juuri sopivasti, kisapaikalla heppa nopeasti ulos kopista ja verkkaamaan. Verkkasin noin 15 minuuttia. Eino oli aika rauhallinen ja muutenkin mukava ratsastaa. Otin ainoastaan käyntiä ja ravia, koska laukkaaminen olisi todennäköisesti saanut hevosen vaan hermostumaan.

 
Minä starttasin luokan ensimmäisenä. Ohjelmana oli siis Helppo C:2 2000. Ennen radalle lähtöä ehdin kävellä ja ravailla vähän aitojen sisällä, ja Einokin sai tutustua paikkoihin rauhassa. Radan alun raviosuudet menivät tosi kivasti. Laukat olivat hankalat, kuten osasin odottaakkin. Arvostelupaperin pisteet olivat pääsääntöisesti välillä 4 ja 6. Toisesta laukkalävistäjästä saatiin tosin vain kolmonen, ja istunnasta sain 6.5. Lopputulos 53.1% ja tyytyväisiä ollaan!

Ratsastuskuvat on ottanut Tanja, kiitos!



 




Hieno mies!

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Ratsastamassa

Nyt luvassa pitkästä aikaa oikein kunnollinen ratsastuspostaus kuvineen päivineen! Olin tänään ratsastamassa Einolla sekä Pähkinällä, ja Ella lähti minun seurakseni ja räpsi paljon hienoja kuvia.


<3


Iines



Aloitin Pähkinän kanssa verkkaamalla lävistäjäkahdeksikolla. Toisella lävistäjällä kokosin hevosta ja toisella ratsastin eteen. Päätyihin tein ympyrät ja taivuttelin Pähkinää. Tamma oli alkuun vähän unessa, mutta alkoi pian liikkua kivasti eteen.

Voi, voi noita minun jalkojani!

Verkan jälkeen tein väistöjä uralla, ja vaihdoin aina suunnan ratsastamalla keskihalkaisijaa pitkin. Käynnissä ja ravissa väistöt menivät ihan hyvin, mutta laukassa en saanut Pähkinää riittävästi kuulolle. Ratsastinkin muutamat laukkaväistöt keskihalkaisijalta uralle päin, sillä niin ne sujuivat paljon paremmin.


 
 Loppuun menin vielä keskiympyrällä ilman jalustimia. Tein siirtymisiä ja ratsastin ravissa ja laukassa välillä hieman kooten ja välillä pyysin Pähkinää liikkumaan enemmän eteen. Pähkinä oli hyvin kuulolla ja liikkui kivasti.



Seuraavana vuorossa oli Eino. Sen kanssa treenasin ensi keskiviikkona järjestettäviä harjoituskoulukilpailuja varten, joissa osallistun helppoon C:hen. Kun otin ohjat käteen Eino tuntui heti super hyvältä. Verkkasin kaikki askenlajit läpi ympyröillä ja volteilla.



Seuraavaksi ratsastin kilpailuissa olevan ohjelman läpi kahdesti. Ensimmäisellä kerralla menin vain ja katsoin miten sujuu, ja toisella yrittämällä yritin sitten korjailla virheitä ja keskittyä erityisesti niihin kohtiin mitkä eivät heti sujuneet. Saatiinkin mentyä ohjelma läpi ilman suurempia virheitä. Hankalimmat kohdat ovat ehdottomasti laukkalävistäjät, sillä niissä Eino menee turhan kovaa ja raviin siirtymisissä se hätiköi. Ravipätkät sujuvat kuitenkin niin hyvin että lähden suht luottavaisin mielin kisoihin, tavoitteena saada hyväksytty tulos.




Olette lähettäneet jo kivasti ehdotuksia mistä haluatte minun ottavan kuvan. Niitä voi lähetellä edelleen lisää. Kertokaa myös mitä piditte tällaisesta perinteisestä postauksesta. Nyt tämä tyttö alkaa kuitenkin valmistautua yöpuulle, sillä huomenna kello soittaa 04.30 ja työt kutsuvat. Heippa!

torstai 4. heinäkuuta 2013

Ulkoasumuutoksia ja kuvapostaus

Jälleen tein pieniä muutoksia ulkoasuun ja bannerikin meni vaihtoon. Uudesta bennerista kiitos Miljalle! Miltäs ulkoasu näyttää?

Sitten ajattelin alentua matkimaan, kopioimaan, plagioimaan ja kaikkea muuta mahdollista, sillä vuorossa on kuvapostaus. Monissa blogeissa on siis jo toteutettu postaus, jossa lukijat kertovat mistä haluavat nähdä kuvan. Nyt on sitten teidän vuoronne: kertokaa minulle mistä haluatte minun ottavan kuvan. Räpsin sitten photoja ja julkaisen ne täällä sopivan ajankohdan tullen. Nyt kaikki kertomaan mistä minä otan kuvan!

Eräs anonyymi lukija toivoi kuvaa minusta hiukset suoristettuina, joten tässä se nyt tulee!

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Videota

Eilen sain vihdoin aikaiseksi kuvata blogiin jonkinlaista videota. Minulla oli vapaapäivä ja lähdettiin Matleenan kanssa käymään Jyväskylässä. Video on siis tällä kertaa melko lifestyle painotteinen, toivottavasti se ei haittaa.

 
Mitä piditte videosta? Onko tällainen lifestyle hömppä teidän mielestänne ihan turhaa?