Nyt kuitenkin asiaan, sillä eilen olin Arvidilla estevalmennuksessa. Alkukäynneissä heppa ei meinannut pysyä nahoissaan, vaan se yritti ravata koko ajan. Kun alettiin sitten ravailla ihan luvan kanssa, oli se Arvidillekkin selvästä mieluisanpaa ja se kulki hienosti. Tultiin alkuverkassa myös seitsemää ravipuomia ja Arvid ravasi ne rauhallisesti yli.
Alkuverkan jälkeinen tehtävä koituikin sitten meidän kohtaloksi. Pääty-ympyrälle oli laitettu maahan aivan kamalan hirveän pelottava vesimattto, josta olisi pitänyt päästä käynnissä jotenkin päin yli. Aluksi Arvid ei suostunut ylittämään mattoa ollenkaan. Jouduin tulemaan vähän maton vierestä, koska pikkuheppa oli aivan paniikissa rahisevasta hökötyksestä. Silti Arvid pomppasi aivan järkyttävän kokoisia loikkia, ja sain kyllä leikkiä aikamoista apinaa että pysyin kyydissä. Ravilähestymisissä heppa alkoi pelätä mattoa entistä enemmän ja se kielteli aika monta kertaa. Päästiin lopulta jumboloikilla yli enkä edes tippunut. Jotain positiivistä! :)
Seuraavana tehtävänä oli tehdä ympyrä vesimattoristikon yli ja jatkaa siitä lävistäjällä olevalle pystylle. Päästiin nyt jo ristikon yli, mutta Arvid oli niin jännittynyt että sitä oli todella hankala yrittää ratsastaa seuraavalle esteelle. Selvittiin kuitenkin jotenkuten. Toisesta suunnasta ristikko onnistui jo todella hyvin, mutta sen jälkeen minulta vähän katosi hallinnan tunne heppaan ja se pääsi livahtamaan toisesta esteestä ohi muutaman kerran. Ravissa päästiin kuitenkin kummastakin esteestä hyvin yli ja vika kierros meni jo tosi hienosti. :)
Lopuksi hypättiin vielä sarjaa, jossa oli innari -> yksi askel -> okseri. Sarjalla Arvid oli taas oma itsensä ja hyvin kuulolla. Tehtävä onnistui todella hienosti, vaikka väli olikin pojalle todella lyhyt. Lopusta jäi taas hyvä mieli. :)
Valkasta ei ole kuvamateriaalia, mutta jottein postauksesta tulisi aivan kuvaton, niin loppuun yksi otos minusta ja Arvidista kisaradalta.
Hahaa, voin niin kuvitella Arvidin ja vesimaton kohtaamisen.
VastaaPoistaSe on niin tyhmä kun esteen alla matto ei ole ollut mikään ongelma. :D
PoistaArvidin muisti on niin lyhyt, ettei muistanut juuri pari viikkoa sitten hypänneensä kyseistä mattoa... Voin lähettää sulle niitä videoita heti kun ehin. :)
VastaaPoistaJep! :D
Poista