lauantai 26. tammikuuta 2013

Majoilla heppailemassa

Aamulla jännitettiin ensin SM-hiihtoja TV:n välityksellä ja sitten auton nokka kohti Majoja. Tänään liikutusta kaipasivat tutusti Arvid ja Purkka.

Ensin lähdin ratsastamaan Arvidilla. Tarkoituksena oli mennä puolisen tuntia melko kevyesti, mutta päätin lopettaa ratsastuksen jo aikaisemmin hevosen epätyypillisen käytöksen vuoksi. Arvid oli aika haluttoman oloinen liikkumaan eikä se ravannut letkeästi eteen, joten ajattelin että on parempi lopettaa ajoissa. Hevonen on kuitenkin vasta palailemassa takaisin normaaliin liikutukseen. Ella ehti kuitenkin napata pari kuvaa, vaikka ratsastus jäikin todella lyhyeksi. Kuvissa Arvidin ravi saattaa näyttää normaalilta, mutta oikeasti hevonen ei ravannut yhtä lennokkaasti kuin tavallisesti.




Arvidin ratsastuksen jälkeen kuvailin kun Ella hyppäsi Otolla ja sitten suuntasinkin laittamaan Purkkaa kuntoon. Purkan kanssa ajattelin keskityä paljon minun heiluviin käsiini siinä toivossa että niiden rauhoittuminen rauhoittaisi myös ponin etuosaa.

Aloitin ratsastuksen tekemällä käynnissä pysähdyksiä. Myös alkuraveissa tein paljon siirtymisiä käytiin. Näin sain Purkan alusta asti kuulolle. Laukkaa otin vain vähän kumpaankin suuntaan, vain sen verran että Purkka myötäsi hetkellisesti niskastaan. Poni oli tänään nimittäin aika hankala ratsastaa peräänantoon, vaikka yleensä se kulkee niin melko luonnostaan.

Verkan jälkeen siirryin pienelle ympyrälle ratsastamaan. Laitoin hetkeksi myös raipan peukaloiden alle poikittain, jotta käteni pysyisivät rauhallisina. Ella kertoi minulle yhdestä "istuntaharjoituksesta". Minun piti ikään kuin nostella lonkkiani vuorotellen kuten tavallisestikkin ratsastaessa, mutta nyt liikkeen piti olla liioiteltu ja näkyvä. Kun tein tätä "ankkakävelyä" hetken aikaa Purkan käynnin rytmissä aloinkin hidastaa liikettä. Silloin tarkoituksena oli saada Purkkakin hidastamaan. Tämä onnistui pari kertaa ihan hyvin. Tein (tai ainakin yritin tehdä) samaa harjoitusta myös ravissa. Laukassa pyrin saamaan Purkan kulkemaan tasaisesti ja pitämään omat käteni kurissa. Olenkin ihan tyytyväinen käsiini, vaikka eivät ne pysyneetkään täysin liikkumattomina. Suunta on kuitenkin oikea.
Loppuun keventelin vielä hetken aikaa ja koetin saada Purkan venyttelemään.




Loppuun pieni videokooste Purkan ja minun menosta. Kuvat ja videot (c) Ella, kiitos paljon! :)


2 kommenttia: