sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Susan kouluvalmennus

Perjantaina olin siis pitkästä aikaa kouluvalmennuksessa. Oikeasti kouluvalmennukset kiinnostavat minua enemmän kuin esteet, mutta niitä ei saada järjestettyä tallillamme kovin usein. Nyt onneksi saatiin valmentaja paikalle ja ryhmät kokoon. Ratsuna toimi tällä kertaa Bella. En ollut ratsastanut ponilla moneen kuukauteen ennen valmennusta, mutta onneksi se on aika perus poni. Muistin lähes heti miten Bellaa pitää ratsastaa.

Aloitettiin verkkaamalla kaikessa rauhassa. Käynnissä Bella oli vähän nihkeä pohkeelle, mutta ravissa ja laukassa se toimi heti kivasti.

Ensimmäisenä tehtävänä oli ratsastaa pitkillä sivuilla loivaa avoa, ja tehjdä joka kulmaan puolikkaat takaosakäännökset. Oikealle Bella toimi aivan super hienosti, mutta vasemmalle käännöksissä oli vähän enemmän tekemistä. Teimme myös muutamat kokonaiset käännökset kumpaankin suuntaan.




Ravissa ratsastimme muutamat väistöt keskihalkaisijalta uralle. Oikealle väistettäessä Bella oli jälleen super. Se pysyi muodossa, rungostaan suorana ja kuunteli pieniä apuja. Vasempaan väistettäessä takapää lähti helposti johtamaan väistöä, mutta senkin sain korjattua nopeasti.

Laukassa ratsastimme toisella pitkällä sivulla muutaman metrin uran sisäpuolella suoraan. Muualla maneesissa sai tehdä tarvittaessa voltteja. Jälleen oikealle sujui todella hyvin, mutta vasemmassa kierroksessa Bella työntää takaosaa uran sisäpuolelle. Myös laukannostoissa oli sama ongelma. Sain suoristettua ponia aika hyvin, mutta eihän yksikään hevonen yhden valmennuksen aikana suoristu. Bella on kuitenkin niin äärimmäisen rehellinen poni, että se tekee kyllä juuri kuten käsketään. Minun pitää vain oppia tuntemaan milloin poni on suora ja milloin ei. Valkka oli kuitenkin pienistä vinouksista huolimatta todella onnistunut.

Kuvista ja videopätkästä kiitos kuuluu Ellalle.


 
 
Lauantaina kävin ratsastamassa Purkalla. Aloitin verkkaamalla uraa pitkin kaikissa askenlajeissa. Ravissa poni kulki mukavan rennosti, ja laukassakin sain aikaan hyviä pätki. Verkan jälkeen aloin tehdä ympyrällä siirtymisiä käynti-pysähdys-käynti, käynti-ravi, ravi-pysähdys-ravi, käynti-laukka ja laukka-pysähdys-laukka. Alku oli aikamoista hakemista. Purkka vastusteli tuntumaa eikä se asettunut tai ollut muutenkaan kuulolla. Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi ja pikku hiljaa poni alkoi kulkea paremmin. Se kuunteli pidätteet sekä lähti reippaasti pohkeesta eteen. Sain tosi hienoja laukannostoja suoraa pysähdyksestä.
 
Siirtymisten lisäksi tein uralla muutamia vastalaukannostoja, jotka sujuivat ihan kivasti. Ponilla tuntui olevan sen verran virtaa, että päätin laukkailla ympäri maneesia kevyessä istunnassa ja antaa Purkan mennä reippaasti eteen. Loppuun vielä venyttelyt eteen-alas laukassa ja ravissa, jotta sain ponin taas kuulolle ja rennoksi. Alun vaikeuksista huolimatta Purkka tuli lopussa todella kuuliaiseksi ratsastaa. Alan todennäköisesti tästä lähtien ratsastamaan Purkalla viikottain. Kivaa!
 
 


2 kommenttia: