keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Koulutuuppailuja Ferryllä

Kyllä, totta se on! Meillä on ollut Ferryn kanssa nyt kahdet koulutreenit putkeen ja jälkimmäisistä on jopa kuva- ja videomateriaalia. Koska kenttää ei ole, pellot on lumen peitossa ja tiet täynnä routakuoppia, olemme joutuneet tyytymään yhteen sulaan tienpätkään ja juosseet sitä edestakaisin.

Kaikki jotka epäilevät sitä, ettei tiellä voi mennä koulua, niin voin todistaa luulonne vääriksi. Tiellä voi ratsastaa normaalisti suoraan tai vaihtoehtoisesti mutkitella. Väistöt, avo- ja sulkutaivutukset sekä muutkin hienoudet onnistuvat vallan mainiosti. Ferryn kanssa olemme treenanneet ihan vain suoraan ratsastusta, loivia taivutuksia sekä käyntiväistöjä. Poni on ollut valtavan energinen ja se on todellakin keskittynyt asiaan. Eilen Ferry oli vähän liiankin asiallaan, sillä ravissa se meinasi vain pomppia paikallaan. Laukassa poni oli taas mukavan rento ja ravissakin sain sen lopulta jopa venyttelemään hienosti eteen alas!

Kuvista ja videoista kiitos kuuluu siskolle. Videolta näkyy kuinka Ferry muutaman kerran väijy kuvaajaa, koiria sekä kaikkea muutakin mitä tien varressa oli.




 


6 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva nähä sun ja ferryn menoa :) lisää näitä!

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva kun oot alkanu tekee enemmän näitä videopostauksia, koska
    nää on tosi kivoja! :) Muutenkin tää postaus oli tosi mahtava!
    Mikset menny Ferrylle niihin estekisoihin joista postasit?
    Koska tulee taas kysymyspostaus?

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille kommenteista!
    Ja sinulle anonyymi kommentoija: Ferryä ei pysty kuljettamaan jonka takia en kisaa sillä. Kysymyspostauksen voisin taas jossain vaiheessa järjestää jos teillä on kysyttävää. :)

    VastaaPoista