Elämäni hevoset

Olen harrastanut ratsastusta jo todella monta vuotta, ja vuosien varrella vastaan on tullut monenlaisia hevosia ja poneja. Erittäin monet niistä ovat vallanneet paikan sydämestäni. Tässä postauksessa ajattelin kertoa teille elämäni tärkeimmistä hevosista. Tähän listaan eivät valitettavasti mahdu kaikki minulle rakkaat hevoset, sillä siinä tapauksessa lista venyisi toivottoman pitkäksi. Nyt mukana ovat ainoastaan ne kaikista tärkeimmät ja ihanimmat heppaset. :)


Hagelunds Feradach

Ferry on minulle kaikista tärkein hevonen tässä maailmassa. Vuosien varrella poni on tullut aina vain rakkaammaksi, enkä voi kuvitella sitä päivää kun joudun luopumaan minun rakkaasta papparaisestani.
Ferryn luonne samalla ihastuttaa ja vihastuttaa, mikä onkin ehkä ponissa kaikista parasta. Yksikään päivä Ferryn kanssa ei ole samanlainen, ja sen kanssa olen oppinut, että mikään asia ei ole itsestäänselvyys. Ei ole lainkaan varmaa että poni antaa kiinni karsinasta, tai että se ei tilaisuuden tullen karkaa. Toisaalta taas varmaa ei ole myöskään se, että poni ei laukkaisia laitumelta luoksesi kun kutsut sitä, tai seisoisi kiltisti käytävällä vapaana. Ferryn kanssa kaikki on mahdollista - niin hyvässä kuin pahassa. Siksi se onkin paras kaikista. <3



Manteli II

Tuo pieni ja pippurin ponipappa, jonka olemus saa aina hyvälle tuulelle, ja jolle ei voi koskaan olla vihainen. Manteli on vaan niin suloinen, että siihen rakastuu väkisin. Vuosien varrella Manteli on osoittanut uusia puolia itsestään, ja se saa ponin tuntumaan vielä tärkeämmältä. Mantelista myös huomaa, kuinka se luottaa ihmisiin eri tavalla. Mantelin luottamuksen ansainnut ihminen saa kieltää ja komentaa ponia tarvittaessa, mutta vieraiden komennoista se säikähtää ylenpalttisesti ja hyppii pitkin seiniä. On hienoa huomata, että suhteeni Manteliin on syventynyt todella paljon viime vuosien aikana. 


Peau De Peach

Peggyyn tutustuin kesällä 2011 ollessani ratsastusleirillä. Heti päästyäni tamman selkään rakastuin siihen, ja Peggystä onkin tullut minulle älyttömän tärkeä hevonen, vaikka en näekään sitä kovin usein. Tamma lähentelee täydellisyyttä kaikin puolin. Peggy onkin yksi parhaista hevosista joihin olen törmännyt, ja toivonkin että pääsen taas pian tervehtimään sitä Kuopioon. :)


Mikonmajan Arvid

Arvidin näin ensimmäisen kerran sen ollessa vasta muutaman tunnin ikäinen, mutta silloin se oli minulle vain tavallisen suloinen varsa. Paremmin aloin tutustua poikaan sen ollessa 4-vuotias, kun pääsin ratsastamaan sillä ensimmäisiä kertoja. Nyt olen ratsastellut Arvidilla epäsäännöllisesti reilun vuoden ajan, ja olen oppinut tuntemaan sitä paremmin. Arvid on todella yritteliäs ja ihmisrakas, eikä se ole koskaan ilkeä. Sillä on kaikkia ominaisuuksia joita hevosessa arvostan, ja ne tekevät Arvidista aivan mahtavan hevoskaverin.


Wilpertti

Wilpe on ensimmäinen ja oikeastaan ainut hevonen jota olen saanut "kouluttaa". Poni osasi jo ennestää pysähtyä, kääntyä ja lähteä liikkeelle, mutta minä sain kokeilla sen kanssa myös vaikeanpia juttuja, kuten väistöjä. Reilun vuoden aikana, kun ratsastin Wilpeä, se kehittyi niin hoitaessa kuin ratsastaessakin. Hoidin ja ratsastin sillä lähes yhtä usein kuin Ferryllä, joten ponista tuli minulle todella rakas. Vieläkin muistan aina käydä moikkaamassa Wilperttiä, vaikka olenkin jo liian iso kiipeämään sen selkään.


Azuga

Azu on niitä harvoja hevosia johon rakastuin jo ennen kuin pääsin edes kipuamaan selkään. Hoidin Azugaa monta vuotta ennen kuin sain ensimmäisen kerran ratsastaa sillä. Selässä käynti ei muuttanut mielipidettäni mammasta, se oli vieläkin oma ihana itsensä. Muutamiin koulukisoihinkin osallistuin Azulla, ja joka kerta olin enemmän kuin tyytyväinen suoritukseemme, vaikka tuloslistalla olimmekin aina häntäpäässä. Keväällä -11 pääsin ensimmäisen kerran hyppäämään tammalla, vaikka se olikin silloin jo 24-vuotias. Kesällä teräsmuori Azu laukkasikin jo vihreämmille niityille. Ikävä ei katoa, mutta onneksi muistot säilyvät! <3


Tosi-Tukeva

Liinakko suokkiruuna, jonka jokainen muistaa nimen lisäksi myös kultaisesta luonteesta, jollaista harvalla hevosella on. Tuksu toimi minun vakkariratsunani koko sen ajan, kun kävin Mikonmajoilla tunneilla tallin hevosilla. Tuksussa ei ollut oikeastaan mitään erikoista, mutta toisaalta se oli kokonaisuudessaan ainutlaatuinen hevonen, jollaiseen en ole sen koomin päässyt tutustumaan. Nykyään Tuksu katselee meitä korkealla pilven reunalla. <3


Kirman Pisara

Pisara oli pitkään minun valmennuskaverini niin esteillä kuin koulussakin, ja olen kisannut sillä monet kerrat. Meillä on Pisaran kanssa jonkinlainen viha-rakkaus-suhde, sillä vaikka se oli joskus todella raivostuttava, niin tykkään siitä silti valtavan paljon. Kestän Pisaralta paljon enemmän temppuilua kuin monilta muilta hevosilta. Ehkä me vain jollain tavalla olemme luotu toisillemme (niin kornilta kuin se kuulostaakin) - minä siedän Pisaran virheitä, ja samalla sekin kestää minun tekemät mokat.


Isabella Eleonoora

Bella on mielestäni mukava poni, ja se on ollut sitä aina. Silti Bellasta ei ole koskaan tullut minulle niin rakasta kuin listan muista hevosista. Halusin kuitenkin ottaa Bellan mukaan tähän postaukseen, sillä poni on opettanut minulle niin paljon. Viime talvena ratsastin sillä lähes jokaisen tunnin, ja niiden ansiosta kehityin taas ratsastajana parin vuoden "taantuman" jälkeen. Bella on rauhallinen ja se tekee aina niin kuin käsketään. Se siis näytti virheeni, mutta samalla ponista myös huomasi heti, kun tein jotakin oikein. Vaikka monet hevoset ovat minulle tärkeänpiä kuin Bella, niin silti poni merkitsee minulle paljon.


Othello

Oton kanssa olen saanut touhuilla jonkin verran, enkä voi kyllä sanoa tästä hevosesta yhtään pahaa sanaa. Otto on kiltti, rauhallinen, tottelevainen, osaava... Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Oton kanssa uskallan tehdä kaikkea, enkä pelkää koskaan että se keksisi mitään tyhmää. Otto on kuin täydellinen vastakohta Ferrylle, mutta pidän siitä silti todella paljon. :)