lauantai 23. helmikuuta 2013

Sairasteluja

Koko viikko on kulunut minun osaltani sängyn pohjalla. Kuume on noussut joka päivä uudelleen vaikka olen yrittänyt vain levätä. Tänään on ensimmäinen ns. kuumeeton päivä, vaikka lämpö onkin ehkä hieman koholla. Toivon kuitenkin että tämä ärsyttävä tauti olisi nyt selätetty, sillä hiihtoloma alkoi ja ensi viikolle olisikin luvassa paljon ratsastusta. Oton liikutus on loman ajan minun kontollani ja lisäksi ratsastelen todennäköisesti jonkin verran Arvidilla ja Purkalla. Ferry on tottakai myös liikutusta vailla, se onkin saanut lomailla nyt turhankin paljon minun sairastelujeni vuoksi.

Te varmasti jo huomasittekin ulkoasun muutoksen. Nyt teinkin vähän radikaalimman uudistuksen. Vanha banneri sai väistyä uuden kuvakollaasia muistuttavan tieltä ja värimaailma muuttui tällaiseksi valkoisen ja oranssin sekoitukseksi. Yritin väsäillä "hienoakin" banneria useaan otteeseen mutta lopulta päädyin tällaiseen todella yksinkertaiseen vaihtoehtoon. Toisaalta olen kyllä tähänkin varsin tyytyväinen, erilaisuus piristää. Miltä tämä ulkoasu näyttää teidän silmäänne?

Blogin nimiuudistus on vieläkin pohdinnan alla. Sisko on keksinyt vaikka mitä uusia nimiä blogille, mutta mielestäni ne kaikki ovat liittyneet liikaa esteratsastukseen, kuten "Yli esteiden" Sen nimen takaa voi tosin löytää muitakin merkityksiä. Vaikeaa! Jotenkin se tylsääkin tylsempi "Pauliinan elämää" alkaa kuulostamaan ihan riittävän hyvältä, sillä tuo nykyinen nimi ei todellakaan miellytä yhtään. Jos teillä on vielä jotain hyviä ehdotuksia niin kertokaa niitä ihmeessä!

Tästäkin postauksesta tuli nyt tylsä, mutta kun mitään ei ole tapahtunut niin minulla ei myöskään ole mitään kerrottavaa. Toivottavasti huomenna pääsisin jo hevosen selkään ja loma pääsisi tosissaan käyntiin, vaikka samalla täytyykin yrittää löytää aikaa myös opiskelulle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti