Aamu ei alkanut tänään kovin iloisissa tunnelmissa. Mun ja Ferryn ratsastuslenkki peruuntui koska poni hengitti todella raskaasti ja yski koko ajan jos sen kanssa yritti kävellä. Tämä on nyt jo toinen kerta tänä talvena kun Ferryllä on ongelmia hengityksen kanssa. Nyt se saa taas syödä lääkettä ja tilnateen pitäis parantua parissa päivässä. Jos parannusta ei tapahdu niin pitää katsoa sitten uudelleen miten toimia.
Ferryn kanssa jäi siis lenkki tekemättä, mutta lähdinkin suoraan majoille ratsastamaan Otolla.
 |
Bimi ja Otto tarhailemassa. |
Ratsastus alkoi todella lupaavasti, hevonen oli mukavan reipas ja toimiva muutenkin. Tein ympyrötä ja voltteja, asettelin ja taivuttelin. Otto oli mukavan taipuisa eikä meidän välille muodostunut minkäänlaista vetokilpailua kuten monesti käy. Pikkuhiljaa Otto alkoi kuitenkin intoilla vähän liikaa ja se otti muutamaan kertaan pienet lähdöt laukassa. Onneksi heppa on kuitenkin niin fiksu että se ei varsinaisesti lähde käsistä vaan stoppaa kyllä kun tarpeeksi tomerasti kiskaisee ohjista. Pienten intopuuskien välissäkin se kulki taas kivasti, mutta otti pienistäkin häiriöistä aina itseensä, kuten esimerkiksi hiekan rapinasta. Toisaalta onhan se hyvä että hevosella on energiaa ja halua liikkua! Joku toinen ehkähäiriintyy enemmänkin tuollaisesta intoilusta, mutta mulle se on ainakin tässä tilanteessa ihan ok. 2 päivää vapaata on riittävän hyvä syy olla innoissaan. Huomenna ajattelinkin vetää sellaiset koulutreenit että kaikki ovat sen jälkeen sopivan väsyneitä.
Tältä kerralta ei ole ratsastuskuvia, mutta ainakin joku päivä saan varmasti minulle kuvaajan mukaan tallille.
Toivottavasti Ferryn hengitys muuttuu paremmaksi, tosi ikävää tuommoinen.
VastaaPoistaToivotaan! :)
Poista