lauantai 16. maaliskuuta 2013

Kuulumiset!

Viime päivät ovat kuluneet pääosin heppaillessa sekä pakoillessa matikan lukemista. Kirjojen avaaminen on vaan täysi mahdottomuus, ensi keskiviikkona sitten varmaan itketään kun koepaperin tehtävistä ei ymmärrä mitään. Mutta unohdetaan koulu hetkeksi ja keskitytään muihin kuulumisiin.

Ferryä olen liikuttanut nyt muutamana päivänä ihan kunnolla selästä käsin. Papparaisella on ollut ihan kamalasti virtaa, mutta pikkuisen on pitänyt rauhoitella ettei ponilla mene paikat ihan jumiin. Niille lukijoille jotka ovat toivoneet kuvia myös Ferryn ratsastuksista joudun ikäväkseni toteamaan, etten ole saanut ketään kuvaamaan meidän menoamme. Toivottavasti joku päivä saisin tänne edes muutaman kuvan minusta ja Ferrystä.

Ferryn kanssa 2008

Tänään kävin ratsastamassa Arvidilla ja Purkalla. Arvidin kanssa keskityin siihen että saan pojan oikeasti kuulolle. Tein pysähdyksiä sekä kokoamisia, ja pyrin keskittymään etenkin laukkaan joka on ollut ehdottomasti hankalin askenlaji. Kun ensin sain hepan kuuntelemaan hyvin käynnissä ja ravissa niin laukkaaminenkin sujui ihan kohtalaisesti. En tosin vieläkään saa Arvidia liikkumaan siihen malliin kuin ennen sen sairaslomaa. Ehkä tämä tästä pikkuhiljaa paranee, pitää muistaa olla kärsivällinen.


Arvid 2012

Purkan kanssa tein vähän kaikkea: siirtymisiä, avoja, takaosakäännöksiä, suoraan ratsastusta sekä voltteja ja ympyröitä. Poni oli todella hyvä, ainakin verrattuna siihen miten olen saanut sen edellisillä kerroilla kulkemaan.

Purkka aiemmin tänä vuonna.

Ratsastuksien jälkeen lähdin vielä talkoisiin valmistelemaan ratsastusseuran järjestämää talviriehaa, joka on huomenna. Toivottavasti saadaan pidettyä hyvä tapahtuma! Nyt ajattelin painua pehkuihin sillä aamutalli kutsuu seitsemän jälkeen. Heippa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti