sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Opiskelua




 
Viime päivät olen yrittänyt imeyttää tietoa päähäni parhaani mukaan, sillä huomenna alkavat minun osaltani kevään kirjoitukset. Ensin vähän äidinkieltä, sitten psykologiaa ja lopuksi vielä pitkää matikkaa, mikä tällä hetkellä pelottaa ehdottomasti eniten. Lukeminen on vaan minulle jotenkin äärettömän vastenmielistä. Tiedättekö sen tunteen kun sinulla ei ole mitään tekemistä, mutta et silti halua lukeakaan. Kamalaa! Viikonloppuna olenkin kierrellyt lukemista käymällä siskon kanssa 10 kilometrin hiihtolenkillä sekä vähän retkeilemässä metsässä minisuksien kera.
 
Ferry on taas ihan elävien kirjoissa, hengitys on normaalia enkä ole kuullut sen yskivänkään. Lääkettä se saa syödä vielä jonkun aikaa ja määrää vähennetään pikkuhiljaa. Mantelillekkin kuuluu hyvää, siitä vaan harvemmin on mitään erityistä sanottavaa.
 
Tämä postaus taisi nyt olla suurinpiirtein tässä, sillä kirjoitukset vievät nyt suurimman osan ajasta enkä sen vuoksi ole tehnyt mitään kovin kiinnostavaa. Puhelin ei edelleenkään suostu jakamaan kuvia picasaan joten sieltäkään ei irtoa mitään materiaalia. Jos teillä on jotain erikoispostausideoita niin kertokaa ihmeessä, niitä voin yrittää toteutella lukemisen lomassa tai viimeistään sitten kirjoitusten jälkeen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti