Valmennuksen aiheena oli tälläkertaa teiden ratsastus. Itsenäisen verkan jälkeen tulimme radan poikki kahden ravipuomin yli, ja juuri ennen seinää valmentaja sanoi meille kumpaan suuntaan kääntyä. Harjoituksen ideana oli saada hevoset kulkemaan suoraa niin pitkään, että niille kerrotaan koska kääntyä. Laukassa ratsastimme neliötä, jossa oli jälleen tärkeätä pitää hevoset loppuun asti suorassa ja tehdä huolelliset kulmat. Purkka ei oikein meinannut aluksi kulkea suoraan, vaan se tarjoili kaikkea omaa. Toistot kuitenkin suoristivat ponia hieman.
Hypyt aloitettiin kaarevalla linjalla sekä muurilla. Huolellisten teiden ratsastaminen oli jälleen olennaista. Muurilla poni meinasi ensin livahtaa ohi ja samaa se yritti vielä monta kertaa. Lähestyin sitten ravissa ja sain ponin yli. Alkutunnista Purkka muutenkin kyseenalaisti kaiken ja sain kyllä ratsastaa sitä ihan tosissaan. Loppua kohden poni kuitenkin tajusi ettei se voi tehdä mitä huvittaa ja se hyppäsikin todella innokkaasti ja hyvin. Hyppäsimme lopuksi yksinkertaista rataa helpoilla ja pitkillä lähestymisillä. Ensin vähän pienenpänä ja viimeisin rata oli noin 80-90cm korkea ja pieni poni hyppäsi kaiken mukisematta. Alkutunnista poni oli hankala ja lopussa en itse nähnyt aina paikkaa, mutta voin kuitenkin olla suhteellisen tyytyväinen valmennukseen. Purkalla on loistava hyppy ja se on muutenkin kokenut esteponi, menen sillä mielelläni valkkaan joku toinenkin kerta!
Videokooste on tällä kertaa melko sekalainen eikä siinä ole läheskään kaikkia hyppyjä, sillä kamera oli temppuillut tällä kertaa. Videoista suuri kiitos Evelle!
hyvä postaus, videokin oli juuri sopivan pituinen :D Hyvältä näyttää sun ja Purkan meno!
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaHyvin meni valmennus teillä. Ärsyttää kyllä, kun kameranromun takia ei kuvailut onnistunut niin kun olisin halunnut... No, ehkä pitää kiittää, että jotain videoo sain, ettei se ihan turhaan tullut saavuttua paikalle :D
VastaaPoistaKiitti! Ja kyllä nuokin videot on ihan hyviä. :)
PoistaTosi kiva video! :) Purkka menee tosi hienosti
VastaaPoistasun kanssa!
Kiitos paljon! :)
Poista