Olemme sopineet Mikonmajojen tallin omistajan kanssa että alan käymään keskiviikkoisin tunnilla suomenhevostamma Rossolla. Rosso on melko vähän ratsastettu ja kokematon hevonen, vaikka sillä onkin ikää muistaakseni jo lähemmäs 10 vuotta. Tamma on kuitenkin varsonut elämänsä aikana jo kolmesti, minkä takia kouluttamiselle ei ole jäänyt aikaa.
Minä ja Rosso vuonna 2011 |
Aloitimme hyppäämällä n.20 metrin linjaa, aluksi ensimmäinen "este" oli puomi ja sitten kummatkin nostettiin pieniksi ristikoiksi. Rosso kulki todella hienosti, eikä meillä ollut mitään ongelmia. Varmuuden vuoksi aloitimme tehtävät kuitenkin ravissa, jotta vauhtia oli helpompi kontroloida.
Seuraavaksi treenasimme vielä melko hankalan näköisen S-kiemuran, joka sekin sujui suorastaan loistavasti. Itse rataan sisältyi 9 hyppyä. Esteet pidettiin ristikoina, koska eipä ole Rosso korkeampia ratana vielä hypännytkään.
Rata alkoi vähän kömpelösti, sillä Rosso ei nähnyt ollenkaan ensimmistä estettä ja siitä tulikin sitten täyskaato. Aloitin uudestaan ja nyt sujuikin jo paremmin. Vitoselle, joka oli siis sama este kuin ykkönen, Rosso taas sekoili ja tällä kertaa keilattiin tolppa. Toinen yritys meni jälleen paremmin ja loppurata oli todella hyvä. Olen kyllä niin ylpeä tammasta. Se on valtavan yritteliäs ja aina innolla lähdössä töihin. Minulla on kyllä nyt uusi lemppariheppa, vaikka kyllä Arvidkin on aikas hieno!
Täytyy joku keskiviikko tulla majoille :)
VastaaPoistaSe olisi kiva! :)
Poista